Näytelmäkirjailija Mikhael Durnenkov: Suomessa ei ole tilaa taiteilijoille
Aleksandr Trifonov
Anna Banasyukevitš
Julkaistu 12.03.2024 klo 3:23
Muokattu 18.03.2024 klo 3:34
”Suomi on käytännöllinen maa. Täällä myös maahanmuuttajien ammatteja katsotaan käytännön hyödyllisyyden näkökulmasta”, sanoo näytelmäkirjailija Mikhael Durnenkov.
”Täällä halutaan koulutettuja, käytännöllisiä ihmisiä, jotka voivat olla insinöörejä tai työskennellä IT-alalla. Suomalainen ei ehkä ymmärrä puhtaasti luovien ammattien ihmisiä tai pidä heitä kovin tarpeellisina. Taiteilijoille ei yksinkertaisesti ole tilaa. Toki Suomessa on apurahajärjestelmä taiteilijoille, ja suhtaudun siihen kunnioittavasti. Mutta maahanmuuttolainsäädännön näkökulmasta täällä ei ole mitään.”
Durnenkov on nykyvenäläisen teatterin johtavia näytelmäkirjailijoita, maailmanlaajuisesti tunnettu teatterivaikuttaja. Hän on kirjoittanut yli 40 näytelmää, joita on esitetty Venäjän lisäksi muun muassa Ukrainassa, Britanniassa, Latviassa, ja Suomessa. Hän on voittanut seitsemän arvostettua teatteripalkintoa ja toiminut myös käsikirjoittajana, teatteriopettajana, runoilijana, näyttelijänä ja toimittajana.
Maaliskuussa 2022 Venäjän hyökättyä Ukrainaan hän jätti kotimaansa ja muutti perheensä kanssa Suomeen. Durnenkov kirjoitti Facebookissa toivovansa Venäjän armeijan täydellistä ja tuhoisaa tappiota. Mitä merkittävämpi tappio olisi, sitä nopeammin hänen maanmiehensä heräisivät häpeällisestä unestaan.
Lausunnon jälkeen venäläiset teatterit lopettivat yhteistyön hänen kanssaan. Syyskuussa 2022 Durnenkovia vastaan nostettiin syyte Venäjän armeijan ”halventamisesta”.
Hän ei aio palata Venäjälle, koska ymmärtää sen olevan vaarallista.
”Kun saa apurahan kirjoittaakseen Neuvostoliitosta venäjäksi, alkaa arvostaa suomalaisia.”
Tällä hetkellä Durnenkov työskentelee Koneen säätiön vuoden pituisen apurahan turvin ja kirjoittaa venäjänkielistä näytelmää.
”Se käsittelee kuvitteellisia 1960-luvun neuvostoliittolaisia tiedemiehiä, jotka ennustavat tulevaisuutta tieteellisen tiedon perusteella. He kykenevät ennakoimaan talouskriisejä, ekologisia katastrofeja, psykologisia ja sukupuolenvaihdoksia”, Durnenkov sanoo.
”Mutta heitä ei uskota, eikä kukaan kuuntele heitä. Siispä heidän on taisteltava epäuskoa ja koko aikaansa vastaan.”
Kirjoitat näytelmän ja se esitetään teatterissa?
”Kirjoitan ja siinä kaikki. Voisin toki kirjoittaa ilman ulkopuolista apua. Mutta kun säätiö antaa rahaa, voi työskennellä rauhassa ilman jatkuvia huolia siitä, millä minä ja perheeni elämme.
Kun saa apurahan kirjoittaakseen näytelmän Neuvostoliitosta venäjäksi, alkaa todella arvostaa suomalaisia. Rahoitusta myöntäneillä ei todellakaan ollut mitään ennakkoluulumista tai suosimista.”
Venäläinen teatteri Suomessa tuskin tekisi kovin hyvää teatteria, Durnenkov sanoo.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan noin kaksituhatta venäläistä kulttuurin ja taiteen vaikuttajaa ilmaisi julkisesti vastustavansa hyökkäystä. Nyt suurin osa heistä asuu ulkomailla, esimerkiksi Saksassa, Ranskassa, Britanniassa ja Israelissa.
Venäjä ei ole kokenut näin laajaa kulttuuriväen pakolaisuutta sitten vuoden 1917 vallankumouksen.
Vuosisatojen ajan vallanpitäjiä kritisoineet venäläiset ovat jättäneet maansa ja suunnanneet Eurooppaan. Nyt niin teit myös sinä. Miltä se tuntuu?
”Tunnen jatkuvuutta. Kyllä, näin oli esimerkiksi sata vuotta sitten. Aluksi venäläisillä kulttuuriemigranteilla oli keskuksia Georgian Tbilisissä, Kiinan Harbinissa ja Turkin Istanbulissa. Sitten kaikki muuttivat Eurooppaan tai siirtyivät eteenpäin Amerikkaan.
Tällä hetkellä käynnissä on samanlainen prosessi, mutta on vielä epäselvää, mihin ihmiset asettuvat ja mitä he pystyvät tekemään.”
Mitä Venäjältä lähteneille kulttuurivaikuttajille tapahtuu jatkossa?
”Taiteilija tarvitsee jonkinlaista vakautta ja ymmärrystä näkymästä voidakseen luoda ja työskennellä. En ole varma, onko heillä mahdollisuuksia työskennellä Venäjän ulkopuolella nimenomaan venäläiselle yleisölle. Se on hajallaan oleva yleisö.
Tällä hetkellä on esityksiä, jotka kiertävät eri maiden pääkaupungeissa, kokoavat kerran venäläisen maahanmuuttajayleisön yhteen ja jatkavat sitten matkaansa. Jonkin aikaa se ehkä vielä onnistuu, mutta vähitellen sekin päättyy. Siksi en usko venäjänkielisen yleisön yhdistämiseen.
Uskon ennemmin maailmanlaajuiseen salaattiin, jossa jokainen yksittäinen aines säilyttää identiteettinsä. Sekoittamalla tätä salaattia voi antaa kaikille ympärillään oleville jotain, jota heillä ei ole. Katson tätä globaalina kulttuuritoimijana, jolla on venäjänkieliset juuret.”
Voisiko silti luoda joitakin mielenkiintoisia kulttuurilaitoksia – esimerkiksi pienen mutta hyvän venäläisen teatterin Suomeen?
”Maahanmuuttajien keskinäinen maailma on pieni, joten eristäminen johtaa pysähtymiseen. Jos Suomeen perustettaisiin venäläinen teatteri, se toimisi vain omilleen ja parhaimmillaankin toistaisi vain sitä, mikä oli ajankohtaista sen perustamishetkellä. Suomalaiset eivät menisi sinne. Se tuskin tekisi kovin hyvää teatteria.”
Mitä aiot tehdä vuoden lopussa, kun apurahasi päättyy. Aiotko jatkaa Suomessa?
”Teen kaikkeni, jotta voisin jäädä tänne. Prosessi on kuitenkin kaksisuuntainen. Jos minulle ei ole työtä, eikä taitojani tarvita Suomessa, lähden perheeni kanssa eteenpäin.”