“On stressaavaa hakea jatkuvasti uusia töitä”: ukrainalaiset tutkijat kertovat haasteistaan Suomessa
Neurotieteilijä Andrii Domanskyi aloitti tutkijanuransa Suomessa Helsingin yliopistossa. KUVA: NADIIA FEDOROVA
Nadiia Fedorova
Julkaistu 17.06.2024 klo 10:34
Muokattu 17.06.2024 klo 12:19
Andrii Domanskyi tuli Suomeen vuonna 2000 tekemään väitöskirjaa molekyylibiologiasta Helsingin yliopistossa. Nykyisin hän työskentelee lääkeyhtiö Orion Pharmassa. Hänen työryhmänsä kehittää uusia menetelmiä kroonisen kivun hoitoon ja pyrkii luomaan opioidikipulääkkeille vaihtoehtoja, jotka eivät aiheuttaisi riippuvuutta.
Kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan käynnistyi, Andrii alkoi auttaa ukrainalaisia tutkijoita löytämään tiensä Suomeen. Maaliskuussa 2022 hän jakoi Facebookissa ilmoituksen Suomen Tiedeseuran apurahasta ukrainalaisille tutkijoille. Moni kiinnostunut tutkija otti yhteyttä, ja Andrii hyödynsi suomalaisen tiedemaailman tuntemustaan auttaakseen ukrainalaista ottamaan yhteyttä suomalaisiin tutkimuslaitoksiin.
“Ukrainalaisilla tiedemiehillä ei ole Suomessa tarvittavaa verkostoa. He eivät tiedä, ketkä työskentelevät heidän tutkimusalueillaan tai keiden kanssa he voivat tehdä yhteistyötä. Minä voin auttaa siinä”, Andrii sanoo.
Joskus hän auttaa myös käytännön asioissa – etsii vuokra-asunnon tai selittää, miten asiat Suomessa toimivat.
Andrii perusti ukrainalaisille tutkijoille tarkoitetun Telegram-kanavan, jossa hän ja hänen kollegansa ovat jakaneet tietoa avoimista työpaikoista ja apurahoista. Myöhemmin syntyi ajatus Ukrainalaisten tiede- ja koulutusyhteisön perustamisesta ja tapaamisista.
Suomessa tällä hetkellä työskentelevien ukrainalaistutkijoiden tarkkaa lukumäärää on vaikea määrittää. Andrii arvioi, että heitä on reilusti yli sata.
“Meillä on korkeatasoisia asiantuntijoita monilla aloilla”, Andrii sanoo. “Suomessa heillä on enemmän mahdollisuuksia kehittyneeseen tutkimukseen, koska täällä on nykyaikaisia laboratorioita ja tarvittavien materiaalien saaminen on helpompaa EU:n sisällä.”
Monelle ukrainalaiselle tutkijalle Suomen hallituksen rahoitus on ollut keino jatkaa työtään, jonka edellytykset Ukrainassa sota on vienyt.
Jatkuvaa työnhakua
Natalia Sydora ei koskaan ajatellut lähtevänsä Ukrainasta, mutta kotikaupunki Harkovan voimakas pommitus sai hänet pakenemaan lastensa kanssa. Suomesta tuli hänen suojapaikkansa, koska täällä asui hänen kaukaisia sukulaisiaan. Aluksi hän ajatteli jäävänsä pariksi kuukaudeksi.
Kun Natalia tajusi, ettei sota loppuisi nopeasti, hän alkoi etsiä töitä. Kerran vastaanottokeskuksessa hän kuuli erään vapaaehtoisen sanovan, että ainoa mahdollinen työpaikka ukrainalaisille olisi siivoojana. Se suututti Nataliaa ja sai hänet aktivoitumaan.
Ukrainassa Natalia työskenteli dosenttina Harkovan kansallisen farmasian yliopiston farmakognosian laitoksella. Hän lähetti CV:nsä Suomen yliopistoille, joissa mahdollisesti tutkittiin jotakin vastaavaa. Kolmen kuukauden kuluttua paikka löytyi Turun yliopistosta.
Sopimuksen päätyttyä Natalia jäi kuitenkin työttömäksi. Tällä hetkellä hän opiskelee suomea ja etsii samalla uusia mahdollisuuksia.
“Suomessa ei ole paljon vakituisia työpaikkoja tutkijoille. Heidän on jatkuvasti etsittävä uutta työtä, mikä on hyvin stressaavaa”, Natalia sanoo. Hän harkitsee alemman farmaseutin tutkintonsa laillistamista Suomessa, mikä antaisi paremmat mahdollisuudet vakituisen työpaikan saamiseen.
Toinen haaste liittyy apurahojen hakumenettelyyn. Yleensä rahoitus myönnetään suomalaisille ylipoistoille tai tutkimuslaitoksille.
“En voi itse hakea rahoitusta itse. Olen riippuvainen täällä jo työskentelevistä tutkijoista”, Natalia selittää.
Moni ukrainalainen ei halua nimensä näkyvän venäläistutkijoiden rinnalla
Ydinfyysikko Olga Beliuskina tuli Suomeen vuonna 2018. Hän työskentelee tutkijatohtorina Jyväskylän yliopistossa. Olga toteaa, että Suomen fysiikan alalla akateeminen yhteisö on kansainvälistä, joten kotoutuminen ei yleensä aiheuta ongelmia. Tutkimustyö ei vaadi tutkinnon tunnistamista eikä suomen kielen taitoa.
Olgan mukaan ukrainalaiset yliopistot tarjoavat hyvää luonnontieteiden teoreettista opetusta, mutta usein niiltä puuttuu käytännön tutkimuksessa tarvittava välineistö. Eurooppalaiset yliopistot palkkaavat kuitenkin mielellään ukrainalaisia tutkijoita. Monet ulkomaiset yliopistot ”varaavat” usein etukäteen monia esimerkiksi Taras Ševtšenkon yliopiston ydinfysiikan laitokselta valmistuvia tutkijoita.
Olga nostaa esiin toisen ukrainalaisten tutkijoiden kohtaaman ongelman. Ennen vuotta 2022 monet suomalaiset yliopistot tekivät yhteistyötä venäläisten yliopistojen kanssa. Vaikka tämä yhteistyö lopetettiin täysmittaisen sodan alettua, aiemman yhteistyön pohjalta ilmestyy edelleen artikkeleita.
Olga on pyytänyt useasti, että hänen nimensä jätettäisiin pois tällaisista julkaisuista, koska hän ei halua tulla yhdistetyksi venäläisiin yliopistoihin.
Vaikka hänen tutkmiushankkeensa johtaja on tukenut häntä, säilyttänyt hänen nimensä ja poistanut sen sijaan maininnan venäläisyhteydestä, joissakin tapauksissa kanssakirjoittajat eivät ole ymmärtäneet ongelmaa. Usein ukrainalaistutkijoiden ainoa keino välttää yhteyksiä Venäjän hallituksen rahoittamiin laitoksiin onkin se, että he poistavat oman nimensä kirjoittajaluettelosta.
Haasteista huolimatta tutkijat kertovat ukrainalaisen tiedeyhteisön olevan tiiviimpi kuin ennen sotaa.
“Kun tapaamme konferensseissa, kokoonnumme yhteen. On myös tullut tärkeäksi puhua keskenämme ukrainaa”, Andrii Domanskyi sanoo.