Prosentti BKT:stä Ukrainalle – Ukrainalaisten maailmankongressin johtaja vaatii Pohjoismailta lisää tukea

Pavlo Grodin mukaan ukrainalaiset diasporat auttavat Ukrainaa aktiivisesti lähes kaikissa maissa, paitsi Venäjällä ja Valko-Venäjällä, joissa se ei ole mahdollista. He lähettävät humanitaarista apua Ukrainaan, avustavat ukrainalaisia pakolaisia ja järjestävät Ukrainan puolesta kampanjoita. KUVA: NADIIA FEDOROVA
Satakieli keskusteli Ukrainalaisten maailmankongressin puheenjohtajan Pavlo Grodin kanssa ukrainalaisyhteisöjen haasteista eri puolilla maailmaa, niiden roolista Ukrainan tukemisessa sekä katkenneista siteistä Venäjän ukrainalaisiin.

Nadiia Fedorova

Julkaistu 28.11.2024 klo 2:27

Ukrainalaisten maailmankongressin (UMK) puheenjohtaja Pavlo Grod vieraili hiljattain Suomessa osana Pohjois-Euroopan matkaansa. Satakieli tapasi hänet ukrainalaisten jumalanpalveluksen jälkeen Helsingin Pyhän Henrikin katedraalissa. Grod kertoi, että hänen Suomen-vierailunsa tärkeimpiä tavoitteita olivat Suomen ukrainalaisyhteisön edustajien tapaaminen, osallistuminen yhteisön tapahtumiin ja yhteydenpito Suomen hallituksen virkamiesten kanssa.

Kanadan-ukrainalainen Grod on johtanut UMK:tä vuodesta 2018 lähtien. Ukrainan puolesta hän on puhunut vuosikymmeniä. Vuonna 2014 Venäjä asetti Grodin tämän työn takia pakotelistalleen, ensimmäisenä hallituksen ulkopuolisena henkilönä Kanadassa.

Suomi on Grodin Pohjois-Euroopan matkan viimeinen pysäkki. Matkan tavoitteena on ollut vahvistaa tukea Ukrainalle. 

”Pohjois-Euroopan maat ovat olleet Ukrainan puolustuksen suurimpia avustajia asukasta kohden laskettuna. Mutta haluaisimme niidenkin lisäävän tukeaan – jopa prosenttiin bruttokansantuotteestaan”, Grod sanoo. 

Hän korostaa, että Euroopan maiden vahva tuki vähentäisi riskiä, että Yhdysvallat painostaisi Trumpin presidenttikaudella Ukrainaa antautumaan.

Toinen kiertomatkan painopiste on edistää Ukrainasta pakenemaan joutuneiden tukea, erityisesti koulutuksessa. 

”Meidän on luotava ympäristö, jossa ukrainalaiset voivat säilyttää kansallisen identiteettinsä”, Grod selittää. Hän kannustaa perustamaan ukrainalaisia kouluja, kulttuurikeskuksia, kirkkoja ja kerhoja. Tätä hän pitää ratkaisevan tärkeänä, jotta ukrainalaiset ”pysyvät ukrainalaisina kehdosta hautaan”.

Grod korostaa myös Holodomorin kansanmurhaksi tunnustamisen tärkeyttä. Kyseessä oli Neuvostoliiton vuosina 1932-33 järjestämä keinotekoinen nälänhätä, jossa kuoli vähintään 4,5 miljoonaa ukrainalaista. 

35 maata on tunnustanut holodomorin kansanmurhaksi, mutta Pohjoismaat eivät löydy tältä listalta. Esimerkiksi Suomella ei ole laillista mekanismia, jonka avulla parlamentti voisi tehdä tällaisia päätöksiä historiallisista asioista. 

Tästä huolimatta 164 suomalaista kansanedustajaa 200:sta allekirjoitti viime vuonna julkilausuman, jossa Holodomor tuomittiin kansanmurhana, mikä merkitsee askelta kohti tunnustamista.

”Holodomor on tärkeä osa historiallista yhtälöä, joka yhdistää Neuvosto-Venäjän rikokset nyky-Venäjän yrityksiin tuhota Ukrainan kansa”, Grod sanoo.

Erilaiset diasporat, yhteiset haasteet

Pavlo Grodin mukaan lähes kaikilla maailan ukrainalaisyhteisöillä on kaksi yhteistä haastetta: välinpitämättömyys ja sulautuminen. Välinpitämättömyydellä hän tarkoittaa sitä, miten ukrainasta toisiin maihin lähteneet keskittyvät usein omaan elämäänsä ja tuntevat voimattomuutta Ukrainan auttamisen suhteen. 

Sulautumisella Grod taas tarkoittaa kansallisen identiteetin katoamista. Varsinkin lapset omaksuvat helposti usein uuden asuinmaan kielen, unohtavat ukrainan kielen ja katkaisevat siteet perintöönsä. Grod korostaa sulautumisen olevan eri asia kuin kotoutuminen, eli tuleminen yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi. 

Sulautuminen tapahtuu nopeammin maissa, joissa ei ole vakiintunutta ukrainalaista infrastruktuuria – siis esimerkiksi yhteisöjä, harrastuksia ja muuta toimintaa ukrainan kielellä. Myös Suomi on jossain määrin tällainen valtio.

Monien maiden johtajat ovat toivoneet, että ukrainalaiset palaisivat aikanaan kotiin ja auttaisivat maansa jälleenrakentamisessa. Todellisuus on kuitenkin monimutkaisempi.

Ukrainalaiset ovat arvokasta työvoimaa vastaanottajamaissaan. Useimmat ovat korkeasti koulutettuja – ukrainalaisten koulutusaste on korkeampi kuin useimmissa Euroopan maissa. 

Monet ovat kuitenkin olleet valmiita ottamaan vastaan töitä, joita paikalliset eivät halua tehdä, ja paikkaamaan näin työvoimapulaa. Ulkovaltojen johtajat eivät lopulta välttämättä olekaan kovin innostuneita ukrainalaisten kotiinpaluusta tai auttamaan heitä säilyttämään kulttuuri-identiteettinsä.

Pavlo Grod kehottaakin ukrainalaisyhteisöjä jatkamaan vaikuttamistyötään. 

”Maiden johtajat eivät tee muutosta, ellemme me vaadi sitä.”

Venäjän hyökkäyksen vuosipäivänä UMK:n jäsenyhdistykset järjestivät mielenosoituksia eri puolilla maailmaa. Helsingissä Ukrainan kannattajat kokoontuivat Senaatintorille sytyttämään kynttilöitä tapahtumassa, jonka Ukrainalaisten yhdistys Suomessa järjesti yhteistyössä suomalaisten kumppaneiden kanssa. KUVA: ESKO JÄMSÄ

Grod pitää diasporaa Ukrainan voimakkaana äänitorvena. Eri maiden ukrainalaisyhteisöt pystyvät kertomaan Ukrainan tarinan paikallisilla kielillä ja tavalla, joka on paikallisen yleisön ymmärrettävissä.

UMK:n vaikuttamisstrategiat vaihtelevat maittain poliittisten erojen vuoksi. Esimerkiksi täysmittaisen hyökkäyksen toista vuosipäivää varten kongressi valmisteli tiedotuspaketteja eri alueille. 

”Lähi-idän maissa keskityimme sotavankeihin ja siepattuihin lapsiin – sodan inhimilliseen puoleen. Yhdysvalloissa taas viesti oli ‘antakaa lisää aseita Ukrainalle’”, Grod kertoo.

Suurin diaspora vaikenee

Maailman suurin ukrainalaisdiaspora sijaitsee Venäjällä ja siihen kuuluu arviolta 3–10 miljoonaa ihmistä. Täysimittaisen sodan alkamisen jälkeen yhteisö on kuitenkin pysynyt huomattavan hiljaa.

Grod näkee hiljaisuudelle historiallisia syitä. 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa Venäjän hallitus salli ukrainalaisten järjestöjen toimia, kunhan ne eivät olleet poliittisia. Ukrainalaiset saattoivat pystyttää Taras Ševtšenkon muistomerkin tai osallistua perinteisiin tanssiryhmiin, mutta kouluja tai kirjastoja ei sallittu.

Vuonna 2014 Venäjä perusteli hyökkäystään Ukrainaan väittämällä valheellisesti, että venäläisiä syrjittiin Ukrainassa. Väite vaikutti absuridlta, sillä Ukrainassa oli lukuisia venäjänkielisiä kouluja, kun taas Venäjällä ei ollut lainkaan ukrainankielisiä oppilaitoksia.

Vuoden 2014 jälkeen Venäjä alkoi nostaa syytteitä ukrainalaisyhteisöjen johtajia vastaan. Vuonna 2019 Ukrainan maailmankongressi julistettiin ”ei-toivotuksi järjestöksi” Venäjällä. Täysimittaisen sodan alettua jopa kulttuuriyhdistykset lakkautettiin.

Myös UMK on katkaissut yhteydet ukrainalaisyhteisöihin Venäjällä. Syynä on tieto Venäjän tiedustelupalveluiden voimakkaasta läsnäolosta yhteisöissä ja halu suojella ukrainalaisia aktivisteja.

Grod uskoo, että monet ukrainalaiset Venäjällä ovat sulautuneet jatkuvan paineen alla ja omaksuneet ”venäläisen maailman” ideologian. On kuitenkin myös niitä, jotka ovat säilyttäneet identiteettinsä. Monet ovat ukrainalaisina nationalisteina karkoitettujen jälkeläisiä. Heitä Grod kehottaa pysymään toiveikkaina.

”Kannustan heitä järjestäytymään vaivihkaa, jatkamaan hiljaa lastensa kouluttamista ukrainalaisiksi. On monia tapoja, joilla he voivat häiritä hallintoa ja auttaa Ukrainaa Venäjän sisältä käsin”, Grod neuvoo.

Mikä on Ukrainalaisten maailmankongressi?

UMK on ukrainalaisyhteisöjen globaali kattojärjestö, joka yhdistää yli 80 maan organisaatioita. 

Kongressi perustettiin vuonna 1967 lisäämään tietoisuutta Ukrainasta ja sen kansasta, joka tuolloin oli alistettu rautaesiripun taakse. Se on toiminut ukrainalaisyhteisöjen äänitorvena vuosikymmenien ajan. 

Kymmenen viime vuoden aikana kongressi on keskittynyt tukemaan Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta Venäjän hyökkäystä vastaan.